Rally-tokon rotumestiksistä alkaa olla jo sen verran aikaa, että pahimmat ketutukset on saatu pois päiväjärjestyksestä ja häpeästä toivuttu. 31.10. olivat siis ensimmäiset mittelspitzien rotumestaruudet rally-tokossa, ja kisasin siellä kunnianhimoisesti kolmen koiran kanssa, joista kahden kanssa asun saman katon alla. Fiilikset olivat ennen kisojen jokseenkin ristiriitaiset, kun matka Helsinkiin edellisenä päivänä meni päin prinkkalaa (suorastaan järkyttävää, että pääsimme edes perille), mutta siitä sisuuntuneena uskalsin ajatella, että "vaikeuksien kautta voittoon" ja nyt mennään tekemään kaikkien kolmen kanssa ihan todella hyvät radat. Noh.

Kisapaikalla selvisi aika lailla heti, ettei Hipun kanssa radasta tulisi yhtään mitään. Herra kuumeni niin maan tavattomasti ja alkoi äännellä, lämpätessä vastasi käskyihin haukulla, ei keskittynyt yhtään menoon ja noh, tuntui vaan perseilevän oikein toden teolla. Siinä vaiheessa tuli mieleen, että ei hitto, ei me oikeasti voida radalle mennä, ja todennäköistä on, että mun jännitys sitten entisestään sai Hipun sekoilemaan. Lisäksi ärsytystä mulle aiheutti, ettei radalla ollut merkkiä, edessä peruutusta tai liikkeestä istumista, siis niitä kylttejä, joita olin ajatellut, että onpa jännä mennä kisoihin kokeilemaan, onnistuuko niistä mikään. Tämä oli itse asiassa ainoa syy ilmoittaa Hippu näihin karkeloihin, kaikki muu kun meillä on vielä ihan kesken. No, radalle mentiin kuitenkin (jo valmiiksi ahdistuneina), ja se kyllä näkyi. Hippu keuli lähes alusta keskeytykseen asti, ei kuunnellut ohjeita enää toisen kyltin jälkeen ja haahuili ja kuikuili ja haukkui. Videolta katsoessani sille näkyi kyllä ihan hyviä syitä: käsimerkki, jonka oli tarkoitus näyttää pyörähdys musta pois päin, oli vain ihmeellinen ja koiralle epäreilu heilautus, josta ei varmasti saanut mitään selkoa. Siitä ansaitsinkin huonona kartturina haukut.Videolta näkyy myös, että oli siellä muutama ihan hyvä kyltti, vaikka suurimmilta osin taas hävettää, että tuli käytyä näyttämässä mestariluokassa noin huonoa osaamista ja ennen kaikkea huonoa ohjaamista. Niin, aina ei voi voittaa, mutta virheistä olisi ihan mukavaa oppia! Käytösruutu käytiin keskeytyksen jälkeen tekemässä, mutta siitä en edes muista, mitä tapahtui. Muistan vaan, että jälleen kerran tuli lähdettyä Hipun kanssa radalta naama punaisena ja silmät kirvellen. Ai niin, ja mitä teki Hippu, kun päästiin ulos hallista? Juoksi puskaan tekemään tarpeitaan, vaikka oli juuri ennen rataa tehnyt. Hätäkakka ei lue lakia, mutta onneksi ei sentään hallin keinonurmelle tehnyt.

Hipun rata

kuva Marja-Leena Kääpä

Kodan kanssa oletukset eivät edes olleet suuret, kunhan ilmoitin harmaankin, kun kerran rotumestikset pidettiin. Fiilis ennen rataa oli ihan hyvä, vaikka Kodasta näki, että se oli selkeästi ihan pihalla: ihanat naiset sekoittivat pienen harmaan pään ja niiden perään piti jonkin aikaa kiljua ja haikailla, mutta lämppäämällä sain Kodan taas kiinnostumaan musta. Ongelma vaan syntyi siinä samalla, sillä Koda ei ole koira, jonka kanssa hinkataan ennen radalle menoa, vaan mennään nimenomaan ilman mitään valmisteluja. Radallahan Koda sitten olikin jo aika naatti, ei enää jaksanut liiemmin keskittyä, ja hallikin tuntui jotenkin ahdistavan. Kodan suhteen on kyllä pakko sanoa, että olin todella positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon se yritti! Näki oikein, kuinka pienet herneet pään sisällä raksuttivat, vaikka turhautuminen ohjaajaan (taas osasin hienosti näyttää kaikille esimerkiksi sen, kuinka koiraa ei ohjata pyörähdykseen) ja uupumus meinasivat viedä. Koda otti myös ensimmäistä kertaa häiriötä käytösruudun koirasta, eli sitä pitäisi jonkun kanssa päästä treenaamaan. Todella ylpeä olin Kodan puolenvaihdoista, jotka ovat olleet hankalia (erityisesti jalkojen välistä puolen vaihtaminen) ja hypystä, jota ei olla päästy pitkään aikaan treenaamaan, oikean puolen perusasennot olivat järjestäen jotain ihan muuta kuin perusasentoja. Myöskään Kodan lempikylttiä eli sivulla peruuttamista ei radalla ollut. Tuloksena tältä radalta oli 0, pisteitä saatiin alle 40, mutta ihan hyvä mieli jäi pikkumiehen yrittämisen osalta.

Kodan rata

kuva Marja-Leena Kääpä

Nikin kanssa radalle meno alkoi jo vaikuttaa itsetuhoiselta kahden muun suorituksen jälkeen, enkä sitä oikein jaksanut enää stressatakaan. Oli Nikin ensimmäinen kerta avoimessa luokassa, SM-kisoissa kun noustiin huimalla 98 pisteellä alokkaasta, AVO-treeniä oli viimeksi tehty useampi kuukausi sitten. Odotukset eivät siis olleet suuret, enkä Nikin kanssa oikein jaksanut harjoitellakaan ennen radalle menoa. Hihan muistin onneksi ottaa pois - siinä vaiheessa kyllä jännitti ihan tuhottomasti, onko mulla koiraa kohta enää kentällä, jos Niki olisikin päättänyt häipyä - mutta siihen se jäi, tapittamaan ja odottamaan että milloin mennään. Ei olisi pitänyt yllättyä, kun Nikin radasta tuli meidän päivän paras rata: spiraalissa vähän kuohui yli ja piti haukahtaa muutaman kerran, mutta Niki tanssahteli itselleen 82 pistettä! Motivaatio oli korkea ja vire hyvä, kymppi saatiin istu-käännös vasempaan-istu kyltiltäkin sen vuoksi, että Niki oli vähän liian innokas toteuttamaan omaa versiotaan, eli peruuttamaan jonnekin mun taakse. Muut pistevähennykset tulivat vinoista, joka on aina ollut "se meidän juttu", haukusta (taisi olla puutteellinen yhteistyö) ja muistaakseni OV tuli pyörähdyksestä, jolla jouduin antamaan reilun vartaloavun. Radan jälkeen oli kyllä ihan uskomaton fiilis - kuinka Niki onkaan niin upea! Meille näköjään sopii tämä asumusero, että käydään vain yhdessä kisaamassa. :D 82 pisteellä tulimme Nikin kanssa mittelien rotumestiskisassa AVO-luokassa toisiksi, häviten Nikin pojalle Sepolle - kyllä polvi pojasta paranee! Nikin suhteen olin alun perin miettinyt, että kisaaminen päättyy alokasluokan koulariin, kun "eihän sitä uskalla irti pitää", mutta tuonne mentiin, kun oli jo ilmottu ennen kuin vika ALOn hyväksytty tulos saatiin. Nyt pitänee miettiä uudestaan, on se vaan niin taitava jätkä.

Nikin rata

kuva Marja-Leena Kääpä

Päällimmäiseksi tunteeksi mestiksistä jäi ilo, kun sain nähdä niin paljon ihania mitteleitä ja taitavia mittelikoirakoita, mutta myös epätoivo: milloinkahan musta mahtaa tulla koirieni tasoinen ohjaaja? Onhan niillä vielä paljon opittavaa, mutta suurin työ on edessä mulla. Ei koiraa ohjata huiskimalla sinne tänne, ja ihan yhtä käsittämätön tapa on jäädä radalle lagaamaan ja hidastelemaan, jopa pysähtelemään. En ole koiralle reilu, en kerro sille mitä sen pitää tehdä, ja sitten kun ei suju, alan käyttäytymään vielä epäjohdonmukaisemmin. Treeneissä olen se kiva ihminen, jonka kanssa on hauskaa tehdä ja joka auttaa jos koira ei osaa, kisoissa vääntelehdin ihme tavalla, vaadin liikaa (ja väärin) ja jäädyn, kun tulee mokia. Jonkin hairahduksen vallassa menin ilmoittamaan Hipun ja Kodan HSKH:n rally-kisoihin marraskuun 29. päivä (kaduttaa nyt jo), ja pelkään, että teen näissä kisoissa taas koko sen virherepertuaarin, jonka olen tähän mennessä oppinut todella upeasti. Pitäisi varmaan treenata. Niin, koiria myös, mutta ennen kaikkea omaa kisakäytöstäni, etten häiritsisi meidän suoritusta ja saisin koirat toimimaan sillä tavalla kuin olen ne opettanut. Se, olenko opettanut ne oikein, onkin taas ihan oma lukunsa.

Sukukokous rally-mestiksissä: vasemmalta Niki (Damirazin Super Nova), Pirjo (Krispesan Briljantti) ja Nikin ja Pirjon poika Seppo (Mahti Vahdin Sebastian). Kuva Marja-Leena Kääpä

Elämä Tampereella on tietyssä mielessä asettunut omiin uomiinsa. Aamulla teemme lyhyemmän lenkin ja pojat pääsevät reuhaamaan irti kentällä, treenataan ehkä pikkaisen jotain, mun koulusta tultuani lähdetään pidemmälle lenkille (metsään ikävä kyllä harvemmin nyt kun on niin saamarin pimeää niin aikaisin), ja illalla ulkoillaan lyhyempiä ulkoiluja. Kotona tuntuu jo vallitsevan rauha mun lähdettyä, kun lähtö tapahtuu suunnilleen samoihin aikoihin ja samoilla rutiineilla, iltoja en ole vielä ollut pois - siinä onkin meidän seuraava harjoituksen kohde. Kyllä meistä vielä ihan kelpo tamperelaisia tulee, mutta ikävä Helsinkiin on välillä suuri. Onneksi viime viikonloppuna saatiin perhe kylään ja vietettiin oikein mukava viikonloppu, ja olipa vallan ihanaa nähdä Jekku ja Niki pitkästä aikaa <3

Eilen tuli Koiramme-lehden mukana järjettömän suuri piristysruiske ankean sateiseen syksyyn: mun kennelnimianomus löytyi lehdestä! Nyt jäädään odottelemaan, milloin FCI sen käsittelee ja mitä sieltä sitten tulee. :) Pääasia on, että monen vuoden unelma on viimein toteutumassa!

Seuraavan kerran palailen kirjoitteluun marraskuun rally-kisojen jälkeen. Peukut pystyssä, että saan kirjoittaa positiivisemman raportin radoista kuin tällä kertaa!

Lokakuun puolella käytiin Hipun ja Kodan kanssa Sipoon koirametsässä kera isomman mittelilauman. Hauskaa oli! Kuva Inka Lahtinen

Aamuröhnö.

Muutama ensimmäinen viikko Tampereella poikien kanssa on mennyt kuin hujauksessa, ja paljon on ehditty jo tehdä. Nautimme päivittäin upeista maisemista kotimme lähistöllä, matkustelemme bussilla uusiin paikkoihin ja treenailemme fiiliksen mukaan. Herrojen mielestä ehdottomasti parasta on ulkoilu ja riekkuminen vapaana, mitä puuhaamme päivittäin: jos tällä konstilla ei saada onnellisia koiria, jotka makaavat kotona ollessamme lattiamattoina, niin ei sitten millään. :)

27.9. kävimme Hipun ja Kodan kanssa mitteleiden agilityn rotumestiksissä Janakkalassa. Oma jännitysmomenttinsa oli junamatka Tampereelta Hämeenlinnaan, josta saimme äidiltäni kyydin Janakkalaan. Ei junassa mitään, ovat nämä ennenkin junailleet, mutta pientä päänvaivaa aiheutti vaunun vaihtuminen niin, että koirien kanssa päädyttiin lopulta normaaliin vaunuun; ensin olin vaan häkeltyneenä, kun koiravaunua ei omasta vaunustamme löytynyt, mutta onneksi muilta matkustajilta selvisi, että oli tullut junan vaihto ja samalla erikoisjärjestely lemmikkien suhteen. Joku matkustajahan tietysti ehti huutelemaan, että "ei tää mikään koiravaunu oo", mutta olipa sitten kuitenkin. Toivottavasti ei tyyppi saanut elinikäisiä traumoja :P

Janakkalaan päästyämme käytiin ilmoittautumassa, katseltiin ratoja ja lämppäsin koirat. Hippu ja Koda kisasivat rotumestisradoilla epävirallisina, koska kyseessä oli kakkosluokan rata (Hippu on ykkösissä ja Koda kolmosissa). Kodan kanssa ratojen olisi pitänyt olla tietysti helpompia, mutta no... eihän se luokka mitään tuloksista välttämättä kerro :P Molemmilta radoilta saatiin hylly, toiselta niistä se oli hieno ja hyllytys täysin mun syy, kun ohjasin Kodan A:n sijaan putkeen. Ensimmäisellä näkyi taas hyppyhaluttomuutta, kun Koda kiersi muutaman hypyn eikä hypännyt. Toivon, että syynä olivat rimat, jotka oli taas nostettu tappiin, mutta kai Koda pitäisi hierojallekin jossain vaiheessa viedä... Saisin myös huomattavasti itse aktivoitua viikoittaisessa venyttelyssä. Ohjauskin oli toisaalta aika ruosteessa molemmilla radoilla, mutta laitan sen piikkiin, ettei agia ole pitkään aikaan päästy treenaamaan yhdessä. Hippu taas yllätti positiivisesti, ensimmäiseltä radalta saatiin kieltovitonen ja yliaikaa, kun ennen A:ta Hippu päätti jäädä rapsuttelemaan korvaansa - mikä lie kirppu yhtäkkiä iskenyt. Tällä radalla sijoituimme kuitenkin mestaruuskisassa minien neljänsiksi. Muuten meno oli oikein mukavaa, ja kepitkin herra haki upeasti. Toisella radalla taas mokasimme kepit, enkä jäänyt niitä enää kolmatta kertaa hinkkaamaan, joten otettiin sieltä hylky. Superkivaa kuitenkin oli!

Hipun radat: A ja B - Kodan radat A ja B

4.10. koitti toinen odotettu (ja pelätty) koiravuoden kohokohta, kun pääsimme Nikin kanssa kisaamaan rally-tokon SM-kisoissa Ylöjärvellä HSKH:n joukkueessa, johon kuuluivat lisäksi ALO Kati & pyrpap Vissa, AVO Anita & kääsnau Vinski, MES Eva-Lotta & shelam Tinja ja MES Oona & Ora. Ensinnäkin olin Nikin nähnyt viimeksi viikko ennen kisoja (äitini ja Jekku ja Niki tosin tulivat Tampereelle jo lauantaina) ja toiseksi viimeisistä treeneistämme oli todella pitkä aika. Mutta eipä siinä mitään, tiesin Nikillä olevan kaikki ALOn kyltit hallussa, jos vain kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan. Ennen rataa Niki vaikutti melko nuutuneelta (olimme olleet kisapaikalla jo jonkin aikaa) ja jopa epämotivoituneelta, mikä meinasi saada mussa aikaan pienen paniikin (en ole koskaan tainnut jännittää kisasuoritusta noin paljon), mutta kehään oli mentävä. Radalla unohtuivat kaikki turhat mietteet ja oikeastaan kaikki muu kuin itse suoritus. Muutama vinohko asento tuli ja pieni ymmärtämättömyys maahanmenon kanssa, mutta radan jälkeen mulla oli todella tyyni olo. Sehän sujui! Pisteitä odotellessa jännitettiin tovi, mutta kun saatiin kuulla tulos, meinasin tipahtaa takamukselleni. 99 pistettä, siis vain yhden pisteen vähennys (vino) maahanmenosta! Samalla Niki sai koulutustunnuksen RTK1 eli ensimmäisen virallisen rally-koularin meidän koiristamme. HSKH:n joukkue onnistui saamaan kolme tulosta ja sijoittui 13. 40 joukkueesta, ihan supermahtavasti siis oli. Oli kunnia olla mukana ja päästä edustamaan omaa seuraa!

Nikin rata videolla

kuva Hanne Lehtimäki

Kisailujen ohessa olemme jatkaneet kotiutumistamme Tampereelle, ja alkaa tuntua siltä, että olemme päässeet jonkinlaiseen alkuun. Kävin ostamassa Kodalle eroahdistusta lievittämään Pet Remedyn, jonka vaikutuksesta en mene takuuseen, mutta ainakin lähtemistilanne on rauhoittunut, eikä Koda enää saa tärinäkohtausta tullessani kotiin. Audacityn olen jättänyt äänittämään lähtiessäni kotoa, ja haukkumisen määrä on vaihdellut: tänään koulussa ollessani haukkuja oli vain yksittäisiä ja pitkiä hiljaisia aikoja välissä, mutta esimerkiksi sunnuntaina haukkuminen oli ollut huomattavasti runsaampaa. Mielessä on käynyt, josko koirien mielestä olisi ymmärrettävämpää, että olen poissa aamulla/päivällä kuin illasta, mitä haukkuäänitysten tulokset tukevat tällä hetkellä. Jatkamme siis yksinoloharjoituksia erityisesti illasta... Selkeästi parempi tulos on tullut kun Hipulla on ollut haukkupanta, mikä voisi merkitä sitä, että Hipun ollessa hiljaa Koda kerää vähemmän kierroksia eikä hauku ahdistuksissaan.

Viime aikoina olemme käyneet treenaamassa rallya lähes joka päivä, useimmiten läheisellä kentällä. Eilen kuitenkin lähdimme bussilla katsastamaan uutta treenikenttää, kun saimme seuraa Reetasta ja Lumosta, ja reissu olikin oikein hauska ja onnistunut. Hipun kanssa teimme vanhojen tokosääntöjen ALO-paikkiksen Lumon seurana, sitten teimme seuraamispätkiä auttaessamme häiriötreenissä ja siirryimme sen jälkeen rally-tokoon. Olen todella iloinen, kuinka puolenvaihdot sujuvat Hipulla nykyään (kun ajatus on mukana) erittäin sujuvasti, jopa puolenvaihto edessä, jonka kanssa on aina välilä otettu takapakkia. Painotus eilisen treenissä oli kuitenkin liikkestä istumisessa, joka alkoi muistuttelun jälkeen sujua melko hyvin erityisesti vasemmalla puolella, ja merkissä, joka sujui merkin tökkäämistä nenällä lukuun ottamatta upeasti: nopeasti, tarkasti ja epäröimättä. Kun laitoin muutaman häiriön merkin ympärille (en kovin lähelle), jäi Hippu kerran matkalle kysymään suuntaa, mutta häiriökin saatiin sitten tehtyä ongelmitta. Edessä peruuttamista kokeiltiin eilen ja sitä ollaan treenattu kotona lähes päivittäin, ja kolme koiranmittaa menee jo! Ihan uskomatonta edistystä on tapahtunut ihan viime aikoina, kiittäkäämme siitä silkkaa itsepäisyyttä ohjaajan taholta ja kärsivällisyyttä Hipun taholta :) Kodan kanssa työstettiin oikean puolen perusasentoa. Kodalla selkeästi on jo käsitys siitä, mitä siltä halutaan, mutta jää usein vinoon tai poikittain. Eilen naksuttelin useamman toiston lihapullan avulla, ja pienellä käsimerkillä saatiin monta onnistumista! Jes. Lisäksi harjoiteltiin puolenvaihtoa jalkojen välistä, mikä saatiin eilen menemään Kodan hyvän vireen ansiosta sujuvasti, ja käytösruutu tehtiin kahdesti, ensin sivulla istuen ja sitten edessä maaten, palkkaamalla noin puolen minuutin välein. Treenattavaa on vielä, mutta ihanaa viimein nähdä edistystä tapahtuvan!

Seuraavaksi kisarintamalla on tiedossa mittelien rally-tokomestaruudet 31.10. Lahdessa VAUlla, näihin mittelöihin on ilmoitettu Hippu MESiin, Koda VOIhin ja Niki ensimmäistä kertaa AVOon (apua). Pääsen siis ohjaamaan peräti kolmea koiraa, mutta onhan sen jo kerran nähty onnistuvan Vantaalla seuramestiksissä. :) Seuraava päivitys tulossa siis viimeistään kisojen jälkeen!

Lemppari lenkkireitin varrelta

Lopuksi vielä ilmoitusasia: kennelnimianomukseni on käsitelty Kennelliitossa 22.9. ja kaksi nimiehdotusta hyväksyttiin. :) Innolla odotan, milloin nämä ehdotukset näkyvät Koiramme-lehdessä ja milloin (toivottavasti) tulee tieto, että kennelnimi on myönnetty!

Hei,

meillä ei ole ollut blogia käytössä pitkään aikaan, mutta nyt, hajotettuani neljän mitteliuroksen lauman muutettuani lapsuudenkodistani Helsingistä Tampereelle opiskelemaan ja otettuani kaksi rakasta karvakorvaa mukaan, voisin yrittää aktivoitua kuulumisten päivittelyn saralla. Jotenkin tuntuu siltä, että Facebookiin tulee kirjailtua paljon ahkerammin, mutta jos vaikka tänne saisin aikaiseksi kirjoitella ihan kunnon juttuja, kuten treeni-, kisa- ja arkihaastekuulumisia. :)

Koirat muuttivat Tampereelle viime sunnuntaina 20.9., eikä alku ollut kovin ruusuinen. Heti ensimmäisenä päivänä, jona jouduin koirat jättämään uuteen kotiin keskenään, kävi ilmi, että Kodaa ei todellakaan huvittanut jäädä yksin odottelemaan, tuleeko ilkeä kamala omistaja koskaan takaisin vai jääkö pieni harmaa ihan yksin loppuelämäkseen. Oireina siis sydäntä riipivä haukkuminen ja oven raapiminen, joka alkoi heti oven suljettuani, ja muutaman kerran Koda on haukkunut myös tullessani kotiin. Itse asiassa tänään oli ensimmäinen kerta, kun herrat jäivät ihan hiljaa kotiin lähtiessäni luennolle ja olivat hiljaa myös tullessani. Peukut pystyssä, että Hullu Harmaakin alkaa nyt sopeutua ja uskoa, että ei ole jäämässä heitteille! Luonteeltaanhan Koda on aina ollut varsinainen perskärpänen, mutta näköjään uudessa ympäristössä ominaisuus pääsee ihan uusiin mittoihin, eikä siihen hätään auta edes tyynen rauhallisesti kotiin jäävän Hipun esimerkki. Uutena linjana meillä on nyt sitten, että tullessani kotiin koiriin ei kiinnitetä mitään huomiota, vaikka kuinka tunkisivat lähelle. Tämänpäiväisen perusteella yksinjääminen on helpompaa aamuisin kuin iltapäivästä, joten eiköhän sen tiedon avulla nyt lähdetä tätä työstämään. Kerran jätin pojille possunkorvat aktivoinniksi käydessäni kaupassa (ei haukahdustakaan lähtiessäni tai tullessani, Kodalta en saanut minkäänlaista huomionosoitusta), mutta eipä noille oikein mitään uskalla kovin moneksi tunniksi jättää. Mutta toiveikas olen nyt, kun muutaman kerran ollaan hiljaisuus saatu onnistumaan!

Tänään käytiin läheisellä kentällä treenaamassa lenkin yhteydessä vähän rallya, kun pojat olivat ensin saaneet painella hännät suorina menemään ja oli tehty yhteiskaukoja herättelyksi. Hipun kanssa erityismuistuttelun kohteiksi joutuivat hidas kävely (painava peppu meinasi koitua kohtaloksi) ja oikean puolen perusasento, jota on kyllä viime aikoina hinkattu, mutta joka näyttää ottavan hieman takapakkia, samoin liikkeestä istuminen on treenitauon aikana hidastunut. Hienosti sujuivat VOI- ja MES-luokkien käännökset ja oikean puolen seuraaminen, johon saatiin kerrankin kunnon vire. Kodan kanssa tehtiin "vireylilyöntiseuruuta", joka näytti parantavan seuraamispaikkaa ja kontaktia, hiottiin suoraan peruuttamista vasemmalla puolella ja muistuteltiin 90 asteen paikalla kääntymistä oikealla puolella. Vielä on paljon tehtävää ennen lokakuun rotumestaruuskisoja, mutta on niissä kisoissa ennenkin käyty treenaamatta. :D Paljonhan tässä toisaalta vielä ehtii!

Huomenna vietetään rauhallista päivää, ainakin yksi kotiinjäämisharjoitus on luvassa mutta muuten voi olla, ettei paljon tehdä. Sunnuntaina onkin suuntana Janakkala ja agilityn rotumestikset molempien herrojen kanssa. Katsotaan, jos siitä vaikka keksisin jotain sitten kirjoitella. :)